keskiviikko 27. elokuuta 2014

Päivän tehtävä

Eilen hiomme metalli putkia omissa työryhmissä. Tänään aloitimme putkien puhdistamisen jonka jälkeen sekoitimme oikean määrän maalia, kovettajaa ja ohennetta. Jonka jälkeen maalasimme pohjamaalin putkiin.

Kotitehtävä Esikäsittely tavat

Pintojen esikäsittely on tärkeää jotta pinnasta tuli hieno ja kestävä. Eri esikäsittely tapoja ovat esimerkiksi hiominen ja putsaaminen. Nämä esimerkit ovat erittäin yleisiä esikäsittely tapoja. Usein metalli tuotteista joutuu myös suoristamaan lommoja ja kittaamaan reikiä umpeen. Jos tuotteessa on kohtia joita ei voi hioa käsin tai koneella sen voi myös esimerkiksi hiekka- tai sooda puhaltaa.

Kotitehtävä Korroosio

Mopon rungossa on korroosiovaurio joka näkyy punaruskeana rautaoksidina. Metallissa on myös pieniä kuoppia joita tämä sähkökemiallinen ilmiö on aiheuttanut. Korroosion pysättämiseksi metalli pitää hioa niin että ehjä metalli näkyy eikä ruostetta näy ettei korroosio jatku uuden maalin alla. Kun metalli on hiottu se pitää puhdistaa metalli pölystä että maali tarttuisi kunnolla. Kunnon putsauksen jälkeen rungon voi maalata pohjamaalilla ja sitten pintamaalilla. Maali kerroksen pitää olla tarpeeksi paksu ettei vesi pääse maalipinnan alle ja tuota uusia korroosiovaurioita.

tiistai 26. elokuuta 2014

Alku kirjoitus

                               Aloitus

Moi!

Olen 16 vuotias poika turengista. Opiskelen pintakäsittelyalan perustutkintoa hämeenlinnan tavastia koulutuskeskuksessa. Olen opiskellut vasta noin 3 viikkoa tavastialla. Ja olen tykännyt opiskelusta erittäin paljon ammattikoulussa.